Mielen hyvinvointi

Tukea mielesi hyvinvointiin
Mielen hyvinvointi voi joskus kaivata tukea. Premiuksen kattavat mielen hyvinvoinnin palvelut ovat tarjolla nopeasti ja matalalla kynnyksellä. Palvelut perustuvat keskusteluun ja toiminnallisiin menetelmiin. Vastaanotolle voi hakeutua esimerkiksi mielenterveyden ongelmien tai psyykkisen pahoinvoinnin vuoksi. Vastaanotolle voi hakeutua myös akuutissa kriisitilanteessa. Vaikka ei olisi varsinaista mielenterveysongelmaa, käynneillä voi saada keskusteluapua esimerkiksi akuuttiin elämäntilannekriisiin, lieviin mieliala- tai ahdistusoireisiin tai uupumukseen.
Keskustelukäyntien ja psykoterapian tavoitteet
Keskustelukäyntien ja psykoterapian tavoitteena on muun muassa lisätä itseymmärrystä, vahvistaa mielen hyvinvointia ja joustavuutta, auttaa käsittelemään ja ymmärtämään vaikeita tunteita sekä muuttaa itselle haitallisia ajatus- ja toimintamalleja. Käynnit suunnitellaan asiakkaan tarpeiden mukaiseksi ja yhteistyössä.
Kenelle mielen hyvinvoinnin palvelut sopivat?
Mielen hyvinvoinnin palveluista voit hyötyä esimerkiksi seuraavissa tilanteissa:
- Jos sinulla on jokin psykiatrinen sairaus, kuten masennus, ahdistuneisuushäiriö tai muu mielenterveyteen ja psyykkiseen pahoinvointiin liittyvän syy.
- Jos haluat käydä psykoterapiassa tai psykologin vastaanotolla kehittymässä, tutustumassa itseesi tai vain puhumassa neutraalille osapuolelle huolistasi ja elämäntilanteestasi, vaikka sinulla olisi varsinaista psykiatrista sairautta.

Akuutti kriisiapu
Kun äkillinen kriisi horjuttaa arkeasi, saat meiltä keskusteluapua ja tukea tilanteen käsittelyyn. Akuuttiin kriisiapuun voit hakeutua nopeasti ja ilman lääkärin lähetettä tai maksusitoumuksella.

Kuntoutuspsykoterapia
Kelan kuntoutuspsykoterapia tukee työ- ja opiskelukykyäsi, kun mielenterveyden haasteet vaikeuttavat arkeasi. Terapiassa opit ymmärtämään itseäsi, käsittelemään vaikeita tunteita ja löytämään hyvinvointiasi tukevia toimintatapoja.

Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen psykoterapia
Psykoterapia vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena tukee toimintakykyäsi, kun sairaus tai vamma vaikeuttaa huomattavasti arjessa selviytymistä ja osallistumista. Kuntoutus suunnitellaan omien tavoitteidesi ja julkisessa terveydenhuollossa laaditun kuntoutussuunnitelman pohjalta.

Lyhyt psykoterapiajakso
Saat keskusteluapua esimerkiksi ahdistukseen, uupumukseen tai kuormittavaan elämäntilanteeseen. Voit tulla yksittäiselle käynnille tai yleensä 1–10 käynnin psykoterapiajaksolle, jossa etsimme yhdessä keinoja jaksamisesi tueksi.

Hypnoterapia
Hypnoterapiassa hyödynnetään hypnoosia esimerkiksi stressin, uniongelmien, kivun ja jännittämisen hoidossa. Terveydenhuollon ammattilaisen ohjaama työskentely voi tukea myös elintapamuutoksia.

Perheterapia ja pariterapia
Pariterapiassa saat apua parisuhteen vaikeuksiin ja perheterapiassa perheen yhteisiin haasteisiin. Terapeutin tuella vahvistatte vuorovaikutusta, keskinäistä ymmärrystä ja toimivampaa yhteistä arkea.

Psykologipalvelut
Psykologin vastaanotolta saat keskusteluapua esimerkiksi ahdistukseen, masennukseen, pelkoihin tai kuormittavaan elämäntilanteeseen. Voit tulla vastaanotolle myös silloin, kun kaipaat ammattilaisen tukea ajatustesi ja tunteidesi jäsentämiseen.

Psyykkinen valmennus
Psyykkisessä valmennuksessa harjoittelet mielen taitoja, jotka tukevat tavoitteidesi saavuttamista, suorituskykyäsi ja hyvinvointiasi. Valmennus on tavoitteellista ja ratkaisukeskeistä työskentelyä, eikä se korvaa psykoterapiaa.

Koulutusterapia
Koulutusterapiassa saat keskusteluapua psykoterapeuttikoulutuksessa olevalta ammattilaiselta. Työskentelyä ohjaa kokenut kouluttajapsykoterapeutti, ja käyntihinta on valmistuneen psykoterapeutin vastaanottoa edullisempi.

Miten mielen hyvinvoinnin palveluihin?
Mielen hyvinvoinnin palveluihin voi tulla itse maksaen lääkärin lähetteellä tai ilman lähetettä, jolloin voit varata ajan puhelimitse 010 292 8570 tai suoraan verkkoajanvarauksesta.
Mikäli sinulla on jonkin tahon myöntämä maksusitoumus tai päätös Kelan kuntoutuspsykoterapiasta, voit tiedustella kuntoutuspaikkoja puhelimitse 010 292 8570 tai sähköpostitse kuntoutuspaikat@premius.fi.
Premius Kuntoutus on Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen palveluntuottaja.
Mielen hyvinvoinnin palveluiden hinnat itsemaksavalle asiakkaalle
Psykoterapian vastaanottohinnat vaihtelevat terapeuttikohtaisesti. Kunkin terapeutin vastaanottohinnan löydät hänen omalta esittelysivultaan.
Premius Kuntoutuksessa ei ole käytössä vastaanottokäynnin hintaan lisättäviä erillisiä toimisto-, palvelu- tai Kanta-maksuja.
| Tutustumiskäynti (Kelan kuntoutuspsykoterapiassa) | 80 € |
| Psykoterapiakäynti 45 min | 115-125 € |
| Psyykkinen valmennus 60 min | 98 € |
| Yksittäinen koulutusterapiakäynti 45 min (psykoterapeuttiopiskelijan tarjoama palvelu) | 70 € |
| Koulutusterapiakäynti 45 min 20 kerran käyntijaksolla (psykoterapeuttiopiskelijan tarjoama palvelu) | 55 € / käynti |
Kysy lisää – mielen hyvinvointi
Asiakaspalvelumme auttaa puhelimitse tai sähköpostitse:
010 292 8570
kuntoutuspaikat@premius.fi
Voit myös jättää yhteydenottopyynnön alla olevalla lomakkeella.
Kiinnostuitko?
Jätä yhteystietosi, niin olemme sinuun yhteydessä.








