Tanssi-liiketerapia on työskentelyä tanssin, liikkeen, kehon havainnoinnin ja keskustelun keinoin

Aina ei löydy heti oikeita sanoja, mutta on mahdollista ilmaista itseään myös liikkeellä ja kehollisesti. Sanat voivat löytyä myöhemmin, jos se on tarpeellista.

Tanssi-liiketerapia tarjoaa liikkeen tutkimisen kautta monia mahdollisuuksia tunnetietoisuuden lisäämiseen ja tunteiden säätelyn kehittämiseen. Sitä voidaan hyödyntää sekä kuntoutusmuotona että hyvinvointia, kehittymistä ja oppimista tukevassa työskentelyssä.

Kenelle tanssi-liiketerapia sopii?

Tanssi-liiketerapiaan voivat tulla lapset, nuoret, aikuiset ja vanhukset. Terapiaa voidaan toteuttaa myös lapsi-vanhempi-pareille tai perheille. Sitä voidaan toteuttaa yksilö- tai ryhmämuotoisena. Terapia ei edellytä asiakkaalta liikkeen tai tanssin erityisosaamista.

Millaista tanssi-liiketerapia on?

Terapiassa käytetään tanssi-liiketerapeuttisia menetelmiä, kuten pelejä ja leikkejä, kehotietoisuus- ja tietoisuustaitotyöskentelyä, liikeimprovisaatiota sekä rentoutus-, kehonhahmotus- ja mielikuvaharjoituksia.

Liikekokemuksia voidaan reflektoida juttelemalla tai piirtämällä. Toisen liikkeen peilaaminen ja arvostava kosketus ovat tärkeitä elementtejä.

Premiuksessa tanssi-liiketerapiaa toteuttavat koulutetut tanssi-liiketerapeutit.

Miten tanssi-liiketerapiaan?

Tanssi-liiketerapiaan voi tulla

  • itse maksaen
  • hyvinvointialueen myöntämällä palvelusetelillä
  • vakuutusyhtiön maksusitoumuksella.

Premius Kuntoutus on Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen palveluntuottaja muun muassa psykofyysisessä fysioterapiassa ja toimintaterapiassa, joissa molemmissa voidaan käyttää tanssi-liiketerapeuttisia menetelmiä kuntoutuksen tukena.

Tanssi-liiketerapian hinta itsemaksavalle asiakkaalle

Premius Kuntoutuksessa ei ole käytössä vastaanottokäynnin hintaan lisättäviä erillisiä toimisto-, palvelu- tai Kanta-maksuja.

Tanssi-liiketerapia 60 min83,60 €

Kiinnostuitko?

Jätä yhteystietosi, niin olemme sinuun yhteydessä

Tämä palvelu on saatavilla seuraavissa toimipisteissämme

Tanssi-liiketerapeutit