
Oletko koskaan pohtinut, mistä kaikesta kokemus turvasta syntyy?
Turvallisuus ja turvattomuus ovat pohjimmiltaan kehollisia kokemuksia:
”Niin kauan, kuin kehomme tuntee olonsa turvalliseksi, aivomme vastaanottavat uutta informaatiota ja luovat uutta todellisuutta.” (Van Der Kolk, 2023) Vaikka vakuuttelisimme ajatuksissamme olevamme turvassa, kehon reagoidessa päinvastaisella tavalla, sen reagointi määrittää lopulta kokemuksemme näissä tilanteissa.
Saamme tietoa uhkaavista tai turvallisista tilanteista erilaisia kanavia pitkin:
- Tieto ulkopuolisesta maailmasta välittyy aistikanaviemme (näkö, kuulo, haju, tunto, maku) kautta.
- Sisäisestä kokemuksestamme meille kertoo proprioseptio (kehon asennot, liikkeet, lihasjännitys), interoseptio (kehon sisäinen tila, esim. sydämen syke, hengitys, kehon lämpötila, ruoansulatus) ja vestibulaarijärjestelmä (tasapainon aistiminen, kehon orientaatio suhteessa ympäröivään tilaan).
Vastaanotetun ja tulkitun tiedon pohjalta käynnistyvät joko turvaan tai uhkaan vastaamiseen liittyvät autonomisen hermoston reaktiot. Turvan ja turvattomuuden kokemukseen vaikuttavat fyysisen, emotionaalisen ja sosiaalisen ympäristömme lisäksi aiemmat kokemuksemme ja niiden pohjalta tekemämme nykyhetkeä koskevat tulkintamme. Esimerkiksi psyykkinen traumatisoituminen, sairaudet ja kipu voivat vaikuttaa perustavanlaatuisesti kokemukseemme turvassa olemisen mahdollisuuksista.
Psykofyysisessä fysioterapiassa pyritään erilaisin keinoin löytämään kokemuksia siitä, miltä turvassa oleminen omassa kehossa tuntuu:
Kehollista turvallisuuden tunnetta vahvistetaan tutustumalla kehon reaktioihin ja tuntemuksiin, lisäämällä ymmärrystä siitä, mitä ne tarkoittavat ja pohtimalla sitä, millaisissa tilanteissa reaktiot syntyvät. Tunnistamisen ja tuttuuden lisääntymisen jälkeen on mahdollista ensin terapeutin kanssa yhdessä ja sen jälkeen itsenäisesti harjoitella kehon rauhoittamista ja palauttaa siihen turvaa opetellen erilaisia keinoja, kuten asentoja, liikettä, hengitystä ja huomion suuntaamista reaktioiden voimakkuuden säätelyyn. Kyky säädellä omia sisäisiä tiloja vahvistaa kokemusta vaikuttamisen mahdollisuuksista sen sijaan, että ihminen kokisi ikään kuin olevansa omien reaktioidensa armoilla.
Tunnistatko sinä, miltä hätä tai turva kehollisesti tuntuu? Millaisia keinoja sinulla on itsesi rauhoittamiseen? Haluaisitko opetella uusia keinoja? Psykofyysiseen fysioterapiaan erikoistuneet fysioterapeuttimme voivat auttaa sinua.