Kasvava aikuisten toimintaterapiatiimi palvelee Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeen alueella

Aikuisten toimintaterapiatiimimme palvelee Tampereen Kalevan uusien tilojen lisäksi myös muualla Pirkanmaalla sekä Kanta-Hämeen alueella Hämeenlinnassa ja sen ympäristökunnissa. Tiimistä löytyy osaamista neurologiseen kuntoutukseen, kipukäden arviointiin ja kuntoutukseen sekä neuropsykiatristen häiriöiden ohjaukseen. Painotamme terapiassa arjen toimintojen harjoittelua ja toteutamme terapiaa paljon toimintaympäristöissä.

Osaamista kipukuntoutukseen toimintaterapian osalta kehitetään yhteistyössä muiden kipuasiakkaiden kanssa toimivien terapeuttien ja kohdennettujen koulutusten myötä. Neurologista osaamista kehitetään marraskuussa alkavan Bobath-koulutuksen myötä.

Uudet toimitilat Tampereen Kalevassa ovat laajentaneet myös aikuisten toimintaterapian toteutuksen mahdollisuuksia. Uutena palveluna meillä on jatkossa tilat ja välineet käden ortoosien valmistukseen. Meiltä löytyy erillinen luovien toimintojen tila, jossa voidaan asiakkaan mielenkiinnon ja tarpeiden mukaan tehdä muun muassa erilaisia askarteluja, maalausta, ompelua ja pieniä puutöitä. Käytössämme on erillinen harjoituskeittiö, jossa voimme toteuttaa arviointia ja terapiaa.