Kangasalan Kuohunlähde

Muutamme Pikonlinnasta Kangasalan keskustaan elokuussa!

Premius Kuntoutus muuttaa 26.8. uusiin toimitiloihin Kangasalan ydinkeskustaan Kangasalan Kuohunlähteeseen. Täysin uusi kiinteistö tarjoaa näyttävät tilat kuntoutusasiakkaille. Tilojen suunnittelussa on huomioitu eri kohderyhmien tarpeet ja toiveet, ja muuton myötä myös palveluvalikoima laajenee.

– Kangasalan toimipisteessä palveluvalikoimaamme kuuluvat fysioterapia ja toimintaterapia. Uusien toimitilojen myötä pystymme tarjoamaan aikuisten toimintaterapian lisäksi entistä kattavammin palveluja myös lapsiasiakkaille. Lisäksi allasterapiaryhmiä on tulossa syksyllä lisää. Uusissa toimitiloissa jatkuvat myös Pikonlinnasta tutut kuntosalipalvelut, toimitusjohtaja Pirta Saarenkylä kertoo.

Klinikkatilat tulevat uuteen kiinteistöön ja suunnittelussa onkin tarkkaan mietitty erilaisten asiakkaiden tarpeet. Toimitiloihin on tulossa muun muassa toimintaterapian- ja fysioterapian asiakkaille yksiötä vastaava huoneisto, jossa voi harjoitella arjen toimintoja, kuten keittiötaitoja.

– Haluamme tarjota parhaan mahdollisen kuntoutumiskokemuksen jokaiselle asiakkaalle. Kokemuksemme ja osaamisemme lisäksi uudet tilat tukevat asiakkaidemme matkaa kohti parempaa arkea, Pirta Saarenkylä lisää.

Uusissa tiloissa järjestetään avoimet ovet 13.9.2019 klo 10–15, toivotamme kaikki lämpöisesti tervetulleiksi tutustumaan uusiin tiloihin.